Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivät on aikuiskasvatusta käsittelevä tieteellinen konferenssi, jonka vuoden 2024 teemana on ”Kestävä kehitys ja jatkuva oppiminen muuttuvassa maailmassa”. Konferenssi kokoaa yhteen osallistujia yliopistoista, ammattikorkeakouluista, tutkimuslaitoksista ja muista kansalaisyhteisöistä keskustelemaan kestävän kehityksen ja jatkuvan oppimisen teemoista sekä aikuiskasvatuksen roolista jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Tutkimuspäivät toteutetaan pääasiallisesti lähitapahtumana Helsingin yliopistolla, mutta tapahtuman joihinkin osuuksiin voi osallistua myös etänä. Tapahtuman pääpuhujat ovat erikoistutkija Heikki Kinnari Turun yliopistosta sekä professori Eeva Luhtakallio Helsingin yliopistosta.
Ilmoittaudu tapahtumaanAikuiskasvatuksen tutkimuspäivät

- Alkaa:
- Päättyy:
- Sijainti:
- Helsingin yliopisto, keskustakampus
- Järjestäjä:
- Helsingin yliopisto, kasvatustieteellinen tiedekunta
- Teemat:
- Kestävä tulevaisuus, Tieteestä sivistykseksi, Lukutaito ja dialogi, Elinikäinen oppiminen ja sivistys

Muita tulevia tapahtumia
Kaikki tapahtumat
Haluatko tapahtumasi osaksi Sivistyksen teemavuoden 2024 tapahtumakalenteria?
Mikäli tapahtuma hyväksytään mukaan osaksi Sivistyksen teemavuoden 2024 tapahtumakalenteria, saatte käyttöönne valmiit materiaalit tukemaan tapahtuman järjestämistä ja viestintää.
Hakulomake